Pallokenttä 50-luvulla
 
Nykyisen linja-autoaseman paikalla Tehtaankadun varrella ollut pallokenttä oli monen tapahtuman näyttämönä. Se oli jalkapalloareenana ja talvisin luistinratana. Näissä kuvissa vuodelta 1958 pallokentällä nähdään koiranäyttely.
Meitä kiinnostaa tässä yhteydessä kuitenkin pallokentän ympäristö, joka tänään on aivan toisen näköinen.

Pallokentän portti. Nykyisen linja-autoaseman pääoven kohdalla. Taustalla nähdään rautatieläisten taloja ja valkoinen Satatuotteen tehdasrakennus.



Sisällä pallokentällä. Taustalla oleva korkea kerrostalo on yksi Hollran taloista. Oikealla oleva vaalea rakennus on Soihtula. Puutalon ja sen välistä kulkee Tehtaankatu.









Näkymä kohti pohjoista. Rautatieläisten taloja, Satatuote ja oikealla yksi nahkatehtaan asutoalueen Kotolan taloista. Rautatieläisten talojen ja Satatuotteen välistä kulki rautatie. Karjalankatua ei vielä ollut. Sen paikalla oli niitty, jossa vielä saattoi havaita Rauman joen vanhaa uomaa.









Näkymä kohti länttä. Ruskea koppi oli tyttöjen pukukoppi. Talvella luistinratakaudella sieltä sai myös ostaa mm. mehua ja karamelleja. Vasemmalla, Tehtaankadun varrella aivan vasemmassa laidassa nähdään puutalo. Se kuului taloryhmään, jossa lapsuutensa viettivät mm. sellaiset tunnetut henkilöt kuin Juha Vikatmaa sekä Timo ja Antero Tiusanen.








Näkymä idän suuntaan. Kotolan asuinrakennuksia näkyvissä enemmän.

Jos Sinulla on pallokentästä tai sen ympäristöstä lisää kerrottavaa, kirjoita Raumakuvastoon. Liitän sitä tietoa näitten kuvien lisätietoihin.
 

Pallokenttä 50-luvulla
Pallokenttä 50-luvulla
Pallokenttä 50-luvulla
Pallokenttä 50-luvulla
Pallokenttä 50-luvulla
1950-luvun elämää Raumalla LISÄTIETOJA !
 
 
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys