Sinisaari

Ensimmäinen jäteveden puhdistuslaitos
 
Vuosi: 1940
Lähde: Rauman Tekninen virasto
Lisätiedot: Raumalle rakennettiin vesi-ja viemärilaitos 1930-luvun alussa. Vuonna 1934 laskettiin vesi verkostoon.
Ilmakuvan näytämä ensimmäinen jäteveden puhdistamo sijaitsi kanalin varrella Avainkimpunkallion kupeessa.
Sitä laajnnettiin ja parannettiin vuonna 1962.
Nykyinen jäteveden puhdistuslaitos on Maanpään niemessä.
"Isä saapui sodan jälkeen Raumalle. Hän pyydysti piisameita raudoilla 1940-luvun lopussa mm.Karinsuolta. Niistä nahoista aikanaan äiti sai komean turkin.
Jätevedenpuhdistamon maatuneeseen lietekasaan oli juurtunut mm. punaherukkapensaita, joita isä haki pihapuutarhaan. Siemenet olivat kaiketi jäteveden mukana kulkeutuneet lopulta maatuneeseen kasaan. Puutarhassa pensaat menestyivät hyvin. Taitavat olla olemassa vieläkin. Sinisaaressa oli vielä 1960-luvulla "Autolasi" niminen yritys." Timo Vaskelainen
Kortit:  8.Sinisaari 1940
 
takaisin
 
 Kerro tästä ystävälle!
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys