Lapin erikoisuuksia

Jukolan viestin portti 1999
 
Vuosi: 2008
Lähde: jn
Lisätiedot: Hiisi-Jukola 1999.
51. Jukolan ja 22. Venlojen viesti kilpailtiin Ala-Satakunnassa. Kilpailukeskus oli Eurajoen puolella, mutta suurin osa reitistä kulki Lapin kunnassa. Järjestäjänä olivat: Eura-Kauttuan Urheilijat, Eurajoen Veikot ja Kiukaisten Urheilijat.

Markkinahumun keskeltä löytyi sitten varsinainen kilpailuareenakin. Koko kilpailukeskus ja lähtöpaikka oli sijoitettu kivilouhimoon. Venlojen kisa alkoi klo15 paikkeilla auringon paistaessa äärettömän kuumana. Yli 600 kappaletta sorjia metsänneitoja lähetettiin matkaan haulikon laukauksella. Ryhmän viimeisimmät saivat takuuvarmasti itselleen pölykeuhkon sillä niin paljon tomua lennätti ilmaan matkaan lähtevä Venla-lauma.

Seuraavana olikin vuorossa varsinainen Jukolan viesti. Miesten lähtö oli klo 2245. Aurinko oli juuri hiljalleen laskemassa lähdön aikaan. Yli 1200 kappaletta kaikenikäisiä miehiä varustettuina kuka minkäkinlaisella otsalampulla (eräällä suunnistajalla näin vain pienen magliten:) oli valmiina syöksymään hämärtyvään metsään. Myös allekirjoittanut oli yhtenä mukana tässä isossa ryhmässä. Ensimmäistä kertaa eläissäni olin menossa suunnistamaan otsalampun kanssa. Lähtöhetki oli jännittävä mutta yritin ottaa mahdollisimman rauhallisesti. Lähtölaukausta ei tällä kertaa ammuttu vaan mieslauma lähetettiin liikkeelle kallioräjäytyksellä. Tanner tärisi ja kaikki pinkaisivat hirvittävällä vauhdilla kohti louhokselta nousevaa rinnettä. Voi niitä raukkoja, jotka kompastuivat kivikkoisella alustalla ja jäivät muiden jalkoihin. Ensimmäinen rinne oli erittäin raskas. Moni kirosi varmasti moneen kertaan matkan varrella heti alussa hankkimiaan maitohappoja. (teksti: Tommi Lahtonen )

Kortit:  Lappi ( Satakunta )
 
takaisin
 
 Kerro tästä ystävälle!
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys