Ei meit juur usse kirkomäell nähty, mutt tänäp sunnunda mes siäll kummingi oli ja odoti Wilkku. Meijä ol näättäk määr menn jumalambalvlust kuulustelema.

.

.

.

Ei meijän gaua odottat tarvinnukka ennengo Wilkk ja muar tleevas siält koulnurkan dakka täysis kirktamineisas.
Mutt ei meijän gambraattinn oikke juhlaliselt näyttänn. Ko ei Wilkull tiättävästengä omi kirktaminei ollu, hän ol lainann ne naapriltas, pakar Lundelinilt, ko oll pali laiheve miäs ko Wilkk, eik juur niim bitkäkä. Nii, ett vähemä juhlaliselt Wilkk näyt, ko hän siin ähkyte ahtais vaateisas marses kirkko ja meit kohde.

.

.

Kalkke: - Kamalallk kiirulls snää olekki nuak kirkhousus jalkkahas vetännk, kos ole jalkas potkassu liiam bali ulos trumbuist.
Iiro: - Mnää eppäile, ett nua housu reppevä, jos snää yritä istu kirkos tänäpä.
Wilkk: - En uskall taitta ruumistan niim bali, ettän näkisi, kuis se lait o. Kyll mnuu seissot täyty koko jumalambalvlukse aja.

.

.

Muar: - Älkkä siins semssi turhi jahnak, kon dulkka nyt taikk me jäänn gaikk käytvälls seisoma.
Nii muar sanos, läks kirkko kohde niingo mekki.

.

.

.

.

Pali oliki väkki sinä sunnundank kirkos, etei ol lainkka ihme, ett muar pelkäs meijän gaikkette joutuvan gäytvälls seisoma. Mutt ei mar joudutt sendä. Muar sai onnen gaupallp paika etumaises pengis vaimväkkettem bualell.

.

.

.

.

Miästem bualell ol sendän dyhji paikoi niim bali, ett kaikk vauhkottliiva Vilkku, ko hän käytväll jäi seisoma. Jokanen go men Vilku siu, käsk hänt istuma:
-Kyll paikoi pengeis o, sopi men istuma vaa!

-Tull ny Vilkk istuma, ennengo pengit tleeva väkki täytte

-Sopi tull istuman dähäm benkkihi.

.

.

.

Ei Vilkk olls semssi puhei kuulevannas, muttko seisos töllöttel vaa siink käytväll ja koitt rutista ittes nii liki pengim bäätty ko suingi, etei hänt vaa huamatais.

.

.

Eik hänt olisikkan gukatiäs nii huamatt, jos olis kirkkohon dull niim bali väkki, ett jokune muuki olis joutunns seisoma. Mutt nyk käveki nii, ett vaikk väkki ol pali, ni ol sendä viäl pengeisäkkin dila jälill ja ko näi asjalait ol, ni ei ol lainkka ihme, ett kirkväki pakkas vähä liiaks vauhkottleema Vilkku ko hän seisos siink käytväll.

.

.

.

Muttko saarnavirs ol veisatt ja ihmsill tul paremi aikka katell ymbrilles, ni Vilkku koden gäänysivä nii monek kasvo, ett hänen dull paha ollakses, hän sylk kiukuisas ja menn lähimppäm benkkihi.

.

.

.

.

Onneks ei kukkan gäsken hänem bysät pengim bäähä muttkon gaikk tekivä hänellt tila ai ettippäi vaa, nii ett hän viime jäi seinähä nojate seisomam bengisäs.

Mutt luulettak, ett hän siäläkkä sai raohas seisso ?

.

.

.

. -Istukka, istukkan, gyll täsä on dila istuakki !

.

.

.

.

.

. -Mikses ist, Vilkk? Kyll mares sen diädä, ett pastor pitä pitki saarnoi. Väsy siink ko niit seisvaltta kuulustle ko väsymäm bakka istuteski.

.

.

.

.

. Vilkk pur hammast ja ol taulvärkist niim bunanen go krapu, eik vastan sanaka semssim buheihi.

.

.

.

.

.

. Viimen Dibiander, ko istus hänen dakanas, nous ylös pengisäs ja kuiskas hänen gorvahas:
-Pahustak siins seiso niingo mikäkin dorpa oikki, ekkäs ann mnuu nähd saarnmiäst. Papiraha mnääki maksa edestän ja mnuull o oikkeus nähdäkki saarnmiäs kirkomenotte aikan.

.

.

.

. Ny ol Vilkun gärsvälisys lopp. Hän ajattell, ett viimem bappikin gukatiäs käske häne istu----ja hän istus.

.

.

.

.

. Mutt sillo – nii, sillon dapatus juur se, ko hän ol peljän. Housutten dakamus repes ko temppli esiripp muina.

.

.

.

.

.

. Mutt Vilkk ol saann levo. Naapri jättivä häne raoha ja hän dunns suurt huajenust oloisas, ko ei housu enä piukottann. Ol niingo raskas taakk olis nostett häne harttemiltas ja häne ol nii hyvä oll, ett hän nukus ai joukkohon go hän sitä pastori saarna siink kuulustel.

.

.

.

. Muttkon girkomeno olivap päättyn, ni sillo hänellt tliiki hätä kässihi.

.

.

.

.

. Hän dunnustel takapualias ja ymmärs, ett häne haveris ol suureve, ko hän olis uskonukka.

.

.

.

.

.

. Mnää joudusi sittengi istumam boja ja mill helkkrin gonstill mnää nyk kottip pääse ? -Men nyp pari askeld ettippäi, ett me nään guis snuu laitas o.

.

.

.

.

. Vilkk men ettippäin gymmengund askelt ja mek katosin gumseld hän näytt takkapäi --- ja naoro. Eng mes siink kahde vaa hänt katell. Kyll hänt kattel moni muuki ja naoro kans. Muar ol ainu ko ei naorann. Hän ol vallam bois ittestäs. -Kamala sendä, - mitä ny oikken dehdä ?

.

.

.

.

. Ko mes siins sitt kaikk neljä fundeerasi, ett mills sortills se Wilkk saadan gunjallk kotti, ni mnää tliin gattonuks muari virskirja ja ko se ol semne vanh-aikkane suur virskiri, ni mnuu lykkäs miälen, ett sopi se peittämä se rikkemäm baika Vilku mundeeringis.

.

.

.

.

. Mnää siäppasingi sitt virskirja muarin gädest, anno se Vilkull ja sanosi: -Kävels snää poik kädes seljän dakan, pid tätä virskirja siin reppemäm bäällk, kattelp päin daevast ja viheldel ja menk kotti niingo muin miähin vaa.

.

.

.

. Se ol muari miälestäkkim baras konst, vaikkei hän suastuns siihe, ett Vilkk viheldelis kirkost tullesas: -Ei semne sov lainkka. Eik pää pystössäkkän girkost saat tull, muttko nöörä näkösen ja katant maahan giinnitettyn.

.

.

.

Näi hes sitt kulkivak kotti, Vilkk edell ja muar hänem beräsäs. Peitt se virskiri se haveri jokseski, mutt ai välill siäld paljas messingiki sendä loist ja ai sillo muar huakkail:

-Siunakko sendä. Olsi mnää tämmöst aavistan, ni olsi mar mnää postilla ottan fölisän kirkkoho!

Piirrokset Raija Nummela

Hj.Nortamon huumoria on ostettavissa DVD-levynä
Katso tarkemmin:
NORTAMON HUUMORIA