Hollming aloittaa
 
Eletään vuotta 1945. Sota oli juuri päättynyt ja Suomelle annettu huikeat sotakorvausvaatimukset. Niihin sisältyi myös koko joukko puukuunareita, jotka ripeään tahtiin oli saatava valmiiksi.

Raumalta, Korkeakarista löytyi paikka telakalle. Laivanrakennustaito löytyi Koivistolta ja ammattimiehet sekä Koivistolta että Raumalta. Koivistolaisen johtonelikon, Filip Hollmingin, Kaarlo Pullin, August Mannosen ja Hugo Pöntysen johdolla alkoi ennennäkemätön, raju laivatuotanto.

Ensimmäinen kuunari oli valmis jo seuraavana vuonna 1946. Sitten seurasi lisää. Kun urakka tuli valmiiksi olympiavuonna 1952 oli Hollmingin telakalla valmistunut kuuden vuoden aikana Neuvostoliittoon 34 puukuunaria ja 15 kalastustroolaria.

Kuva 1. Laivan kaaret ovat valmiit.
Kuva 2. Laitoja rakennetaan.
Kuva 3. Tilkitys.
Kuva 4. Kuvaa klikkaamalla laivanrakentaja, koivistolainen Antti Haltsonen muistelee.
Kuva 5. Laiva on jo laskettu veteen Petäjästenlahteen. Taustalla nähdään Ulkopetäjäksen puusilta.
Kuva 6. Mieluisa hetki telakalla. Palkanmaksun aika.

Hollming Oy:n elämästä on DVD-levy. Tarkemmin:
HOLLMINGIN TARINA
 

Puukuunareitten tekoa Hollmingilla
Sotakorvauskuunareitten tekoa
Sotakorvauskuunareitten tekoa
Näkymä sotakorvaustelakalta.
Näkymä sotakorvaustelakalta
Sotakorvaustelakalla
Hollming Oy
Hollming Oy
 
 
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys