Unto Koskela ja Kuuba
 
Unto Koskela lienee nykyihmisille tuiki tuntematon. Kuitenkin yksi hänen taiteellinen luomuksensa on ollut meidän kaikkien huulilla. Sitä se on ollut jo 70 vuotta. Nimittäin laulu: Kuubalainen Serenaadi.








Unto Koskela syntyi Raumalla 1908 ja kuoli Helsingissä 1934. Hän eli siis vain 26 vuotta. Sinä aikana hän kirjoitti kuitenkin kolme romaania ja runoja ison joukon. Hänen mieliaiheensa, raumalainen kun oli, oli meri. Klikkaa kuvaa 2. Iiro Kajas esittää yhden Unton merirunoista. ( video 49 sek )










Kuubalaisen serenaadin sanat syntyivät jo Unton kouluaikana. Muutama vuosi myöhemmin Juhani Pohjanmies sävelsi siihen kauniin melodian. Tunnetun laulun voittokulku alkoi. Unto Koskelan aikalainen ja opiskelutoveri Into ”Pärre” Parvala kertoo kuvassa 3 kuinka Kuubalainen esitettiin ensimmäisen kerran Raumalla. ( video 3 min )









Kuubalaisesta Serenaadista tuli laulu illanviettoihin ja ravintolailtoihin. Ravintola oli myös Untolle hyvin tuttu miljöö. Pärre Parvala muistelee erästä välikohtausta ravintola Alhambrassa. ( video 4'20 )







Tänä syksynä 2004 kirjailija-toimittaja Tapio Niemen kynästä on luettavaksemme ilmestynyt elämäkerta Unto Koskelasta. Kuvassa 5 Tapio Niemi kertoo kirjansa synnystä ja Unto Koskelasta. ( äänitiedosto 3 min )
 
Unto Koskela
Kuubalainen serenaadi
Kuubalainen serenaadi
Kuubalainen serenaadi
Tapio Niemi
 
 
 
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys