Ihmettelevä kamera 15
 
Ihmettelevälle kameralle näytettiin luonnonilmiö, jossa todella oli ihmettelemistä. Valtaisa kalaparvi oli viihtynyt koko talven yhdessä Turun saariston venevajassa. Voi sanoa, että elävää kalaa oli kuin paksua puuroa. Klikkaa kuvaa.









Rautatienkadun meluaita on pikku hiljaa valmistumassa. Jännityksellä kadun asukkaat odottavat aidan lopullista näköä ja olemusta. Mihin tulevat ulos maailmaan päästävät aukot, menestyvätkö istutettavat kasvit aidan varjossa, lisääntyykö liikenne uudella satamantiellä jne ?








Kameran linssiin pisti Otanlahden uimarannalla outo härveli. Onko se juhannusjuhlien peruja vai enteileekö vallan uutta festaria ? Menimme katsomaan lähempää. Klikkaa kuvaa.










Veneitä jo kunnostellaan ja kohta ne ovat vedessä. Silloin alkaa taas pohdiskelu, mikä se on ylivertaisin laituripaikka. Onko se Syväraumanlahti, Petäjäksenlahti vai peräti Kanaali. Voittajasta kertomaan voisi asettaa asianmukaisen kilven.












Muutama sata vuotta sitten Rauman Luoteisväylän paikalla oli merenlahti. Syväraumanlahden pohjukka jatkui Kappelinsalmeen ja siitä edelleen Papinhakaan ja kohti uutta Prisman tavarataloa, joka olisi jäänyt veden saartamaksi. Kamera yllättyi, kun näki, että muinaisesta merenlahdesta on vielä olemassa jälki: leveä oja.
Klikkaa kuvaa. Timo Vaskelainen muistelee.
 

Ihmettelevä kamera 15
Ihmettelevä kamera 15
Ihmettelevä kamera 15
Ihmettelevä kamera 15
Ihmettelevä kamera 15
Jouko Nummelan elokuvat, tiedot esityksistä ja ostopaikat !
Klikkaa linkkiä !
JN-Kulttuurivideot
JN-Kulttuurivideot
 
 
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys