Ihmettelevä kamera 15

Oja Papinhaan läpi
 
Vuosi: 2008
Lähde: jn
Lisätiedot: Muutama sata vuotta sitten Rauman Luoteisväylän paikalla oli merenlahti. Syväraumanlahden pohjukka jatkui Kappelinsalmeen ja siitä edelleen Papinhakaan ja kohti uutta Prisman tavarataloa, joka olisi jäänyt veden saartamaksi. Kamera yllättyi, kun näki, että muinaisesta merenlahdesta on vielä olemassa jälki: leveä oja.

Timo S. Vaskelainen muistelee lapsuusajan kokemuksiaan Papinhaan ojasta:
Siinä ojassa oltiin rytkyllä ja kasteltiin jalat lukemattomia kertoja keväin-syksyin... Ojaan nousi keväisin haukia kutemaan. Niitä heinäseipäällä lyöden jopa saalistettiin - ja saatiin. Minulla oli pieni merta, josta sai myös saalista jonkin kerran. Oja kuivui yleensä kesäisin niin, että pohja oli ihan kova.
Siltoja oli neljä. Hieman ennen pohjoisempaa Luoteisväylän liikenneympyrää, nykyinen Pyynpäänkatu, pellon keskellä K-raudan kohdalla ja Metsotie / Paananvahen kohdalla. Tällä kohdalla oja kaventui niin, että jopa hyppäämällä pääsi yli. Oja perattiin ihan 1950-luvulla ja perkausmassat muodostivat pieniä kumpareita. "Pyynpään Vainion" navetasta oli poistoputki, joka toi "öpöttivettä" ojaan.

Toinen ojanhaara läpi Kinnon aina Susivuorelle saakka oli myös haukien nousuoja. Pisimmillään olen nähnyt hauen kohdassa nykyisen Pyynpäänkadun - Isometsäntien risteyksen kohdilla olevan rumpuputken paikkeilla.

RSUK verkkokalasti haukia Kappelinsalmessa lypsäen mädin kaloista hautomoa varten. Eräs hauki merkattiin lypsämättä ja laskettiin takaisin mereen Haminkareilla. Pari päivää myöhemmin sama kala oli Kappelinsalmessa verkossa.

Kortit:  Ihmettelevä kamera 15
 
takaisin
 
 Kerro tästä ystävälle!
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys