Rauman muistopatsaat

Fransiskaanimunkin patsas
 
Vuosi: 2006
Lähde: Jouko Nummela
Lisätiedot: Niihin aikoihin 1400-luvulla, kun Rauman kaupunki syntyi, saapuivat myös harmaat veljet eli fransiskaanimunkit. Raumalle he perustivat luostarin ja luostarikirkon eli nykyisen Pyhän Ristin kirkon. Fransiskaanimunkit aloittivat myös koululaitoksen Raumalla ja koulun kasvatteja on mm. tunnettu 1400-luvun lopun piista Martti Skytte. Uskonpuhdistus tuli 1500-luvulla ja munkit joutuivat lähtemään "pahoine narrinpeleineen", kuten uskonpuhdistajat sanoivat. Luostari lakkautettiin v. 1538 ja rakennuksista tehtiin Kuninkaankartano.

Fransiskaanimunkeilla oli kuitenkin merkittävä osuus Rauman kehittymisessä ja ansaitsivat v. 1974 patsaansa. Sen veisti kuvanveistäjä Jussi Vikainen ja mallina hänellä oli Vanajan kirkon myöhäiskeskiaikainen puuveistos. Patsaan jalustassa on kirjoitus: Pyhän Ristin kirkon rakentajien, Fransiskaaniveljien, muistoksi Anno domini 1974. Rauman Seurakunta. Vapahtajani tee minusta rauhan välikappale. ( tiedot: Museoviraston julkaisu: Rauman kirkot. )

Kortit:  Rauman muistopatsaat
 
takaisin
 
 Kerro tästä ystävälle!
 
JN-Kulttuurivideot | Rautatienkatu 23, 26100 Rauma | Yhteys